torstai 2. tammikuuta 2014

Kiireetöntä lomailua?



Saako vielä tunnelmoida joulua keveästi? Minusta nimittäin tuntuu, että joululomani on mennyt ohi semmoisella kiireellä, että oksatkin kuusesta pois. Nyt vasta, jo uuden vuoden puolella, istahdin alas, eikä enää ollutkaan kiire. Olen pohtinut kiireettömän joulun konseptia, se ei ole koskaan toteutunut meillä, ainakaan vielä. Tuntuu nimittäin että joulunaika on kaikista kiireisintä. Uskon, että suurin osa tästä kiireestä johtuu perinteistä, joista ei halua päästä irti. Vaikka sanalla "kiireinen" onkin negatiivinen kaiku, tässä kohtaa tarkemmin pohdittuani se onkin hyvä ja minulle tärkeä asia. Tämä ainakin meillä vietetty "kiireinen joulu" on ihanaa aikaa, koska silloin pääsee olemaan rakkaiden ihmisten kanssa iloisen juhlan äärellä, enkä ole vielä valmis tekemään kompromissejä siitä, kenen kanssa joulun vietämme. Kaikesta autossa istumisesta huolimatta ilomielin ja hymyssä suin kuljemme paikasta paikkaan kuin joulupukki konsanaan. Niin tänäkin jouluna. 


Parhaita hetkiä kiireenkin keskellä ovat kuitenkin ne hetket, kun ehtii istahtamaan alas ja nauttimaan.



Lähdemme aina vanhempiemme luokse jouluksi ja toivon, että tämä perinne jatkuu pitkään. En vielä osaa kuvitella joulua muualla! Jo pidemmän aikaa olen myös aattoiltana mennyt avomieheni vanhempien luokse, jonne pienet kummityttömme ovat taas saaneet joulupukinkin vierailemaan. Lasten joulu on jotain niin mieletöntä seurattavaa. Voi niitä säihkyviä silmiä ja ilonkiljahduksia!



Omaan kotiinkin joulu on kuitenkin jo päässyt heti ensimmäisestä asunnosta lähtien, kun vaadin saada kuusen kotiin jo joulukuun alussa. Muutamana vuotena olemme järjestäneet myös kaveripariskunnille jouluisen illallisen ennen jouluaattoa kotonamme ja saaneet jouluntuntua näin omaankin pieneen asuntoomme. Toivon todella, että tästäkin kivasta jouluruokailusta hyvässä seurassa, tulee tapa joka säilyy vuosia ja vuosikymmeniä ja että tästä uudestakin perinteestä tulee sellainen, joka mahtuu jouluihimme aina.


Nyt, vuosi on vaihtunut ja kiireettömyys ainakin hetkellisesti on vallannut minut! Nyt siis kiireellä nauttimaan siitä. ;)

Mira

3 kommenttia:

  1. Onnellista ja muistorikasta vuotta 2014!
    Kyllä vielä joulusta saa kirjoittaa. Eihän edes loppiainen ole vielä ohi. Saatikka vanhan kansan Nuutinpäivä jolloin joulu viimeestään loppuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!! Loppiainen keräsi viimeisimmätkin joulukoristeet meillä jo talteen :)

      Poista
  2. Ihania jouluperinteitä teillä! Mäkään en osaa kuvitella toisenlaista joulua mitä meillä on totuttu viettämään, se tekee vaan sen joulun <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, vielä kivempi kun kommentoit :)